1. Naamio
Absolution Le Soin Repulpant -naamio uudistaa, kosteuttaa, pehmentää ja silottaa ja sopii siksi etenkin ikääntyvälle iholle, 50 ml 40 e.
Aiemmin luonnonkosmetiikan antamia näkyviä hyötyjä sai odotella viikkotolkulla, ei enää. Sen lisäksi, että pakkaukset ovat kaunistuneet ja tuoksut parantuneet, tehot ovat kasvaneet. Nykynaamioilla voi tehdä ihmeitä vain muutamissa minuuteissa. Eivät ne ryppyjä taio pois tai kiristä leukaperiä kaksikymppisen korkeudelle mutta saavat aikaan välittömästi virkeämmän ja sileämmän naaman.
Pariisilainen Absolution on sekä pakkausten että tuoksujen vuoksi sarja, joka sopii niin naisille kuin miehillekin. Suuri osa raaka-aineista ei ole pelkästään luonnollisia vaan myös luomua.
2. Puhdistaja
Islantilainen Sóley Organics luottaa karussa oloissa kasvaneiden rohtojen ja yrttien tehoon. Siankärsämöä ja laventelia sisältävä Fersk White on raikas puhdistusvaahto, joka sopii kaikille kesäihoille, 200 ml 38 e.
Luonnonkosmetiikka ei välttämättä ole sen allergiaystävällisempää iholle kuin synteettinen kosmetiikka, mutta kiistämättä se on luontoystävällisintä, vaikka myös moni kansainvälinen kosmetiikkajätti on onneksi muuttanut valmistus- ja pakkausmenetelmiään ekologisemmiksi.
3. Seerumi
Vintner’s Daughter Active Botanical Serum, 30 ml 200 e.
Seerumi eli tehotiiviste tarkoittaa luonnonkosmetiikassa usein öljyä. Vesimäisiä seerumejakin on tarjolla – aivan kuten perinteisessäkin kosmetiikassa. Se, että seerumi on tai sisältää öljyä, ei tarkoita sitä, että se sopisi vain kuivalle iholle. Luonnonkosmetiikassa käytetään paljon eteerisiä öljyjä, joissa on runsaasti nimenomaan epäpuhdasta ihoa tasapainottavia ominaisuuksia. Tällaisia ovat esimerkiksi bergamotin tai limetin öljyt.
Californian Napa Valleyssa kehitetty Vintner’s Daughter on viininviljelijän luomus, jossa on hyödynnetty kasvimaailman parhaimmistoa – toki se näkyy hinnassa mutta myös tuloksissa. Öljy kerää ylistystä niin kauneusalan ammattilaisten kuin maallikoidenkin piireissä.
4. Kuorinta
Suki Exfoliate Foaming Cleanserissa on sekä mekaanisesti kuorivia sokerirakeita että hedelmähappoja, 120 ml 39 e.
Luonnonkosmetiikan kuorinnat eivät sisällä ympäristölle haitallisia mikromuoveja, vaan kuorivat rakeet ovat yleensä suolaa, sokeria, siemeniä tai niiden osia, hedelmän kuorta tai hedelmähappoja.
Amerikkalaisen Sukin perustaja Suki Kramer kyllästyi aikanaan liian mietoihin luonnonkosmetiikkatuotteisiin ja loi sarjan, joka perustuu korkeisiin aktiiviainepitoisuuksiin.
5. Silmänympärysvoide
Youthful Lift Eye Cream silottaa, ehkäisee tummia silmänalusia sekä laskee turvotusta, 15 ml 49 e.
Luonnonkosmetiikan tavoitteena ei ole saada aikaan välitöntä muutosta keinolla millä hyvänsä, ja siksi sen käyttö vaatii käyttäjältään kärsivällisyyttä.
Pariisilainen Patyka on luonnonkosmetiikan ensimmäisiä luksusmerkkejä. Luksus näkyy niin pakkausten ulkonäössä kuin niiden tuoksuissakin. Sarja sopii mainiosti aiemmin synteettistä luksuskosmetiikkaa käyttäneelle.
6. Meikkivoide
Suki Tinted Active Moisturizer Natural vaatii alleen kasvoöljyn tai kosteuttavan seerumin, jos iho on kovin kuiva. Muuta et sitten tarvitsekaan, 30 ml 58 e.
Etenkin näin kesän alla, kun iho alkaa saada vähän väriä, voit vaihtaa paksun meikkivoiteesi sävytettyyn kosteusvoiteeseen. Myös luonnonkosmetiikkamarkkinoille tulee jatkuvasti uusia, erinomaisia sävytettyjä päivävoiteita sekä BB-voiteita.
7. Valovoide
Radiance Highlighter on Kjaer Weis -sarjan yksi suosituimpia tuotteita, eikä syyttä: se levittyy kuin unelma ja antaa juuri sopivan hienostuneen hohteen, joka erottaa sinut harmaasta massasta, 48 e.
Mikään ei raikasta, kirkasta ja nuorenna kasvoja kuten kuultovoide. Siksi on ilahduttavaa, että luonnollisesti hoidetulle iholle voi nykyään levittää myös luonnollisen valovoiteen. Luonnonkosmetiikan meikkien ansioksi on luettava se, että ne aina myös hoitavat ihoa eivätkä vain kaunista sitä pinnallisesti.
Kjaer Weis -merkin on luonut samanniminen meikkitaiteilija, ja tuotteet ovat niin laadukkaita, että moni ammattimeikkari on korvannut niillä entiset, synteettiset lempparinsa.
8. Kasvovoide
Luonnonkosmetiikan voiteet eivät sisällä mineraaliöljyjä tai silikoneja, joiden ansiosta voide saattaisi levittyä hieman paremmin tai iho tuntuisi ja näyttäisi välittömästi vähän pehmeämmältä. Sen sijaan voiteissa on runsaasti erilaisia hyvin imeytyviä kasviöljyjä, synteettisestäkin kosmetiikasta tuttua hyaluronihappoa ja esimerkiksi vatsalääkkeissä ja ravintolisissä käytettyjä rauhoittavia ja tasapainottavia prebiootteja. Tehot ammennetaan yleensä luonnon omista rohdoista kuten eteerisistä öljyistä.
Lontoolainen Pai Skincare on erikoistunut erityisesti herkän ihon hoitoon. Chamomile & Rosehip Calming Day Cream on muun muassa Natalie Portmanin suosikki, 50 ml 44 e.
9. Puuteri
Yhdysvaltalaisen Alima Pure -mineraalimeikkisarjan Radiant Finishing Powder tuntuu siltä kuin levittäisi silkkiä iholle, sävy Augusta 30 e.
Kun ihosi tuntuu siltä, että sillä ei ole meikkiä lainkaan ja näyttää silti hehkuvalta, olet todennäköisesti meikannut mineraalimeikeillä. Luonnonmineraalit eivät pelkästään kaunista ihoa vaan myös hoitavat sitä. Ja kepeytensä vuoksi ne sopivat erittäin hyvin juuri kesäiholle.
10. Poskipuna
Alima Pure Satin Matte Blushin sävy Pink on erinomainen sävy ilmeen piristykseen ja istuu päivettyneelle iholle täydellisesti, 30 e.
Jauhemaisen poskipunan käyttö vaatii hivenen harjoittelua mutta palkitsee lopulta erittäin luonnollisella rusotuksella ja saa näyttämään sekä rakastuneelta että terveeltä ulkoilmaihmiseltä. Mitäpä muuta sitä poskipunaltaan haluaisi?
Lue myös:
Neljä ravintoammattilaista paljastaa: Tällainen ruokavalio tekee ihon kauniiksi ja hyvinvoivaksi
Alumiinittomat deodorantit testissä – yllätysvoittajaksi edullinen markettituote!
Anu Sinisalo paljastaa kauneutensa salaisuudet: ”Pesen meikit pois heti, kun tulen töistä kotiin”