Ulkomaiset kauneusaiheiset sivustot tuuttaavat nyt juttuja retinolista. Aineen kerrotaan tekevän suorastaan ihmeitä iholla ja auttavan jos jonkinlaiseen iho-ongelmaan. Mitä retinoli sitten on?
– Retinoli on A-vitamiinin alkoholimuoto. A-vitamiini on ruuassa luontaisesti esiintyvä rasvaliukoinen vitamiini, joka vaikuttaa moneen elimistön toimintoon, esimerkiksi sikiön kehitykseen ja hämäränäköön. A-vitamiinin esiastetta beetakaroteenia esiintyy esimerkiksi porkkanassa ja A-vitamiinia muun muassa maksassa. Iholla A-vitamiini ja sen johdokset vaikuttavat tulehdusta lievittävästi, solujen liian nopeaa jakaantumista rauhoittavasti sekä solujen erilaistumista edistäen, Ihosairaalassa työskentelevä lääketieteen tohtori ja ihotautien erikoislääkäri Carl Kyrklund selittää.
Iho hyötyy retinolista monella tavalla. Se lisää ihon omaa rakennusainetta, kollageenia, joka vähenee iän myötä. Kollageenin vähentyminen selittää osaltaan, miksi iho veltostuu ja rypistyy.
On yllättävää, että retinolia hypetetään juuri nyt, sillä sen teho on tunnettu jo kymmeniä vuosia. Ajankohtaisuutta voi kenties selittää sillä, että markkinoille on tullut entistä laadukkaampia retinolituotteita ja esimerkiksi Kim Kardashian on kertonut hoitavansa kadehdittua ihoaan retinoliseerumilla.
– A-vitamiinista ja sen johdoksista on runsaasti tutkimuksia aina 80-luvulta lähtien, ja siitä on kiistaton näyttö ikääntymiseen liittyvissä muutoksissa, Kyrklund sanoo.
Retinolia kannattaa suosia siis etenkin ikääntyvällä iholla. Se auttaa ryppyihin, ihon ohenemiseen, maksaläiskiin ja kasvojen ihon liikapigmenttiin. Se tekee ihosta sileämmän ja tasoittaa sen sävyä.
Retinolin tiedetään kuitenkin auttavan myös rasvoittuvan ihon ongelmiin.
– A-vitamiinijohdokset voivat myös auttaa talirauhastaudeissa, kuten talirauhasten liikakasvussa tai kookkaiden talirauhasten ehkäisemisessä. Johdannaisia käytetään myös aknen hoidossa.
Valitse laadukas tuote
Retinoideja eli A-vitamiinijohdannaisia käytetään kosmetiikassa eri muodoissa ja pitoisuuksissa. Ne vaikuttavat ihoon eri voimakkuudella.
– Tretinoiini, joka on luontainen johdannainen ja ihotautilääkärin määrättävissä oleva paikallishoito, on 20 kertaa tehokkaampi kuin retinoli itse. Kaikkein miedoimpia ja vähiten tehokkaita ovat markettivoiteissa usein esiintyvät pro-retinolit, kuten retinyl palmitate, retinyl acetate, retinyl linoleate. On jopa retinoideja, joiden tehosta iholla ei ole mitään näyttöä.
Retinolituotteen valinnassa kannattaa panostaa laatuun. Tuotteessa ei tulisi olla ainakaan väriaineita – sillä saatetaan peitellä tuotteen pilaantumista. Retinoli nimittäin hapettuu herkästi, eikä avattu tuote pysy hyvänä pitkään.
Muista kohtuus
A-vitamiinijohdannaiset ovat tujua tavaraa iholla ja niiden käytön suhteen kannattaa olla tarkkana. Raskauden ja imetyksen aikana niitä ei suositella ollenkaan.
Iho voi reagoida retinoliin voimakkaasti, joten hoito tulisi aloittaa varovasti, ihoa pikkuhiljaa siedättämällä.
– A-vitamiinivalmisteet kuorivat ja kuivattavat ihoa. Usein ihon erillistä kuorintaa ei tarvita paikallisen A-vitamiinihoidon aikana. Jos hoito kuivattaa liikaa, voi vähentää käyttö ja lisätä ihon kosteuttamista. Samalla ei kannata käyttää muita ihoa kuivattavia hoitoja.
Retinoli menettää tehonsa päivänvalossa, joten sitä kannattaa levittää iholle yöksi. Erityisen suuret A-vitamiinipitoisuudet voivat jopa herkistää ihon UV-säteilylle.
Muista myös kärsivällisyys! Retinolihoidon tulokset eivät näy välittömästi vaan hoitoa tulee jatkaa säntillisesti. Tehon voi kuitenkin huomata jo parissa kuukaudessa.