Kellertävä sävy vaaleassa tukassa on monen blondin ikuinen ongelma. Viileän sävyn ylläpitäminen on työlästä, koska sinistä pigmenttiä on vaikea saada pysymään hiuksissa.
Kampaajat ohjeistavat hoitamaan vaaleita hiuksia keltaisuutta taittavien hiustenhoitotuotteiden avulla. Lisäksi moni on kuullut varoituksen siitä, että lämpimällä vedellä peseminen aiheuttaa kellertävän sävyn hiuksiin.
Pyysimme Q hair-kampaamon hiusstylisti Pauliina Kämäräistä kertomaan, mistä kellertävä sävy vaaleassa tukassa johtuu ja voiko asiaan vaikuttaa itse pesuveden lämpötilalla.
Kellertävä sävy vaaleassa tukassa johtuu värin kulumisesta
Hiusstylistin mukaan kellertävä sävy vaaleissa hiuksissa ei johdu varsinaisesti lämpimästä pesuvedestä, sillä vesi itsessään ei tuo hiuksiin keltaista pigmenttiä. Lämpimällä vedellä peseminen kuluttaa kuitenkin väriä hiuksesta nopeammin pois, mikä saattaa johtaa kellertävään lopputulokseen.
– Lämmin vesi avaa hiusta. Koska vaalennettu hius on jo muutenkin auki, kuuma pesuvesi avaa hiusta entisestään. Silloin hiuksessa ei pysy mikään väri sisällä ja vaalean tukan sininen pigmentti lähtee hiuksista saman tien, Kämäräinen kertoo.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että blondien hiusten lämmin pohja tulee nopeasti esille.
Paras keino ehkäistä kellertäviä sävyjä vaaleassa tukassa on oikeanlaisten hiustenhoitotuotteiden lisäksi pyrkiä pesemään vaalennettua tukkaa viileällä pesuvedellä mahdollisimman harvoin.
– Hiuksia voi verrata silkkipaitaan. Jos peset silkkipaitaa joka päivä kuumalla vedellä, paidan kangas kärsii ja menee huonoon kuntoon. Hiukset ovat myös luonnonkuitua ja kärsivät samalla tavalla liiallisesta pesusta ja turhan korkeasta pesulämpötilasta.
Lue myös:
Hiusguru paljastaa: näin usein hiukset kannattaa oikeasti pestä