Näyttelijää katsotaan tarkasti kameran linssin kautta. Armollinen suhtautuminen ulkonäköön ja vanhenemiseen on siksi erityisen tärkeää juuri tässä ammatissa, sanoo Lena Meriläinen, 67.
– Olen tyytyväinen kuusikymppinen, ryppyjä ja harmaita hiuksia saa tulla.
Lue myös: Uupumuksesta toipunut Lena Meriläinen: ”Ikä on tuonut mukanaan paljon armollisuutta”
Millainen on ihonhoitorutiinisi, Lena Meriläinen?
Minulla on sekaiho, jota on melko helppo hoitaa. Ihoni ei kuivu kovinkaan helposti. Puhdistus on ihonhoitoni perusta, koska töissä minulle tehdään aina vahva meikki.
Käyn noin kerran kuukaudessa Ihoakatemiassa jossakin hoidossa. Olen ollut esimerkiksi infrapuna-, ultraääni-, mesoterapia- ja sähköimpulssihoidossa. Jo vuosia olen luottanut ihotautien erikoislääkäri Marge Uibun ammattitaitoon.
Leikkautin silmäluomeni 15 vuotta sitten. Operaatio oli kivulias, joten sen jälkeen en halunnut enää plastiikkakirurgiaa vaan lempeämpiä hoitomuotoja.
Miten meikkaat?
Vapaa-ajalla olen laiska meikkaamaan. Ennen kuin lähden kotiovesta ulos, laitan väriä kulmiin ja ripsiin. Silmämeikki on minun juttuni. Ihoni ei ole koskaan kalpea, joten minun ei tarvitse pohjustaa kasvojani. Toki jos minulla on tiedossa juhlat tai muita iltamenoja, meikkaan enemmän.
Miten suhtauduit ulkonäköösi nuorempana, entä nyt?
Nuorena olin meikin suhteen paljon tarkempi. Kun olin 15-vuotias, heräsin aikaisin aamulla laittamaan irtoripset ennen kouluun lähtöä. Vahva meikki oli naamio, jonka taakse piilotin epävarmuuteni.
40-vuotiaana minulla oli ikäkriisi. Kamera näyttää rypyt ja muut ikääntymisen merkit selvästi. Vertasin itseäni nuoriin ja kauniisiin näyttelijäkollegoihin. Sitten ymmärsin, etten voi jatkaa sillä tavoin menettämättä mielenterveyttäni. Opettelin hyväksymään itseni sellaisena kuin olin. Myös meikkini keveni silloin.
Nyt katson itseäni armollisesti. Puolisonikin sanoo, että olen hyvännäköinen ikäisekseni.
Miten hiustyylisi on vaihdellut vuosien varrella?
Hiusten suhteen olen ollut ammattini orja. Ennen näyttelemistä olin tanssija, ja minulla oli pitkä tukka. Kun siirryin teatterin puolelle, maskeeraajat toivoivat, että en lyhentäisi hiuksiani. He pystyivät tekemään pitkästä tukasta paljon erilaisia kampauksia.
Ryhdyin freelancer -näyttelijäksi nelikymppisenä. Silloin päätin, että pitkät hiukset saavat mennä, ja leikkautin polkkatukan. Sen jälkeen olen viihtynyt lyhyessä hiusmallissa. Tumma hiusväri on minulle luontainen, se sopii minulle.
Mitkä ovat hyvinvointisi kulmakivet?
Teen joka aamu pienen jumpan, joka perustuu tiibetiläisten munkkien kehittämään viiteen rituaaliin. Se vetreyttää kehoni varsin mainiosti.
Myös pilatesharjoituksia teen säännöllisesti – olen kouluttautunut pilatesohjaajaksi. Pilateksen perusajatus on oman rangan kannatteleminen ja syvien lihasten treenaaminen. Se opettaa, miten pitää seisoa, istua ja kävellä. Nämä ovat asioita, joista on hyötyä jokaiselle.
Sinua voisi kiinnostaa myös nämä:
Sikke Sumari, 69, on vaihtanut hiustyyliä ahkerasti vuosikymmenien varrella – katso kuvat eri tyyleistä: ”En halua jämähtää yhteen lookiin”
Maria Jungner, 44: ”Kun katson äidin hehkuvaa kauneutta, minun on helppo suhtautua myönteisesti ikääntymiseen”
Baba Lybeck hoitaa kauneuttaan treenaamalla ja nukkumalla: ”Kovimmankaan stressin keskellä en tingi unista”
”Näytin 24-vuotiaana vanhemmalta kuin nyt 84-vuotiaana”, sanoo Seela Sella – katso hurmaavat kuvat rakastetun näyttelijän tyylistä eri elämänvaiheissa
Juontaja Ella Kanninen, 46, luottaa meikkaamisessa ja ihonhoidossa yksinkertaisiin asioihin: ”Terveellinen ruokavalio on ehto ihon hyvinvoinnille”
Mallin uran tehnyt valokuvaaja Marica Rosengård, 60: ”Tuntuu, että iän myötä olen vain kaunistunut” – katso hurmaavat kuvat mallivuosilta