Pixie cut on lyhyt, pään muotoa mukaileva hiusmalli, jonka esikuvina tunnetaan muun muassa Twiggy ja Mia Farrow. Ajaton hiusmalli sopii lähes jokaiselle, mutta muutama seikka on syytä ottaa huomioon ennen kuin antaa kampaajalle luvan tarttua saksiin.
Pään mittasuhteet, kasvojen muoto ja hiuslaatu vaikuttavat malliin
Jos lyhyttä hiusmallia vasta harkitsee, kannattaa sopivaa mallia lähteä etsimään yhdessä ammattilaisen kanssa. Konsultaatio lisää luottamusta asiakkaan ja kampaajan välille. Kun molemmat ovat samalla viivalla, voi isoonkin muodonmuutokseen heittäytyä huolettomammin.
– Pixie-malli sopii oikein leikattuna jokaiselle – mutta sen sijaan, että sama muotti sopisi kaikille, paras malli täytyy räätälöidä jokaiselle ja jokaisen elämäntyyliin sopivaksi, Konst-kampaamon perustaja ja Maria Veitolankin luottokampaajana tunnettu Antti Haakana sanoo.
Konsultaatiota tehdessä huomioidaan muun muassa asiakkaan pään mittasuhteet, kasvojen muoto sekä hiuslaatu – eli onko hiuslaatu esimerkiksi hento, luonnonkihara vai taipuisa. Pixie cut -leikkaus tarkoittaakin eri ihmisille hieman eri mittaa ja leikkaustyyliä. Esimerkiksi paksua hiusta usein kerrostetaan ja rikotaan hentoa enemmän.
Konsultaatiota voi kysyä kampaamosta, ja osa kampaamoista tarjoaa mahdollisuuden konsultaatiokäyntiin veloituksetta.
– Huolella tehty konsultaatio on sekä asiakkaan että kampaajan etu, Haakana painottaa.

Uutta hiusmallia suunnitellessa on hyvä huomioida muun muassa pään mittasuhteet, kasvojen muoto sekä hiuslaatu.
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa
Haakanalla on yksi tärkeä vinkki, johon jokaisen on helppo tarttua ennen kuin suuntaa kampaamon penkkiin.
– Ota mukaasi kuva hiusmallista, josta haaveilet. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja auttaa kampaajaa ymmärtämään mieltymyksiäsi paremmin, Haakana neuvoo.
Kuva antaa suuntaviivaa, mutta kampaajan kanssa arvioidaan ja mallataan lopullinen hiusmalli. Tässä Haakana kehottaa luottamaan kampaajan ammattitaitoon ja näkemykseen.
– Ei haittaa, vaikka kuvan henkilöllä olisi eri muotoiset kasvot tai erilainen hiuslaatu. Taitava kampaaja osaa kyllä sovittaa mallin juuri sinun kasvoillesi sopivaksi, Haakana kertoo.
Pixie cut on helppo muotoilla – yllättävä kikka toimii
Lyhyt hiusmalli on helppohoitoinen.
– Oikein leikattuna pixie cut on maailman helpoin laittaa. Koska malli on leikattu omaa päänmuotoa mukaillen, hiusten voi antaa vaikka kuivua ja asettua paikoilleen itsestään, Haakana sanoo.
Paksumpaa hiusta voi muotoilla esimerkiksi hiusvoiteella, hennompaan tehoaa rakennesuihke. Hiuksia ei kuitenkaan kannata sortua laittamaan liikaa.
– Tällä hetkellä rento, hieman tuulen tuivertaman näköinen hiustyyli on tosi suosittu. Kokeile olla katsomatta peiliin, kun laitat hiuksiasi. Luultavasti yllätyt, kuinka hyvin se toimii, Haakana vinkkaa.
Lyhyiden hiusten leikkausväli on yleensä noin 5–7 viikkoa. Mitä enemmän hiusta on rikottu tai ohennettu leikkausvaiheessa, sitä nopeammin pixie kasvaa ulos mallistaan.
Lyhyt pixie-malli on myös monipuolinen
Pixie cut on ajaton klassikko, mutta lyhyeenkin hiusmalliin on mahdollista saada vaihtelua pienillä muutoksilla ja yksityiskohdilla.
Tällä hetkellä hiusmalleissa suositaan huolettomuutta, eri pituisia otsahiuksia sekä Jane Fondalla 70-luvulla nähtyä ikonista mullet-kampausta, jossa takaosa on jätetty hiusten päälliosaa pidemmäksi.
Myös hiusväreissä luonnollisuus ja jopa pieni kotikutoisuus on suosiossa, eikä enää tavoitella samalla tavalla ”täydellisiä” värejä kuin vielä muutama vuosi sitten. Myös tiukka trendiajattelu on Haakanan mielestä mennyttä.
– Trendien jahtaamisen sijaan tänä päivänä korostetaan yksilöllisyyttä ja itselle räätälöityä tyyliä, Haakana sanoo.

Kampaus saa olla nyt huoleton, jopa tuulen tuivertaman näköinen. Rento tyyli sopii myös pidempiin malleihin.

Tämän hetken kuumin hiustrendi on monelle kauhistus – takatukan moderni ilme näyttää yllättävän hyvältä näillä julkkiksilla

Hei, hei kiharat, tervetuloa pixie! Hanna Köngäs koki Annan Muuttumisleikissä jännittäviä hetkiä: ”Onhan tämä törkeän makea”

”Aivan sairaan ihana!” – Heidi Sohlbergin lyhyet hiukset saivat hämmästyttävän erilaisen ilmeen modernin pixien myötä

Yksi otsatukkamalli imartelee kaikkia kasvoja ja sopii eri pituisille hiuksille – tältä suosittu verho-otsis näyttää erilaisissa tyyleissä

Ysäriltä tuttu hainhammasklipsi on taas supertrendikäs – nämä rennot hiustyylit tuovat sen 2020-luvulle
