Raidat ovat suosittu tapa piristää hiuksia värjäämällä niistä vain osioita. Lisäksi raidat voivat helpottaa siirtymistä harmaisiin hiuksiin, sillä niillä voi halutessaan joko korostaa tai häivyttää harmaantuneita osioita.
– Raidoittamalla voi vaalentaa tai tummentaa yleisilmettä niin, että lopputulos on luonnollinen, sanoo Lumo Helsinki -kampaamon parturi-kampaaja ja ekokampaaja Mirva Hiltunen.
Raidat tuovat myös tekstuuria hiuksiin, etenkin jos on liukas hiuslaatu:
– Käsittely aina kuivattaa hiuksen pintaa aina jonkin verran verran. Monilla raidat myös pidentävät hiusten pesuväliä, jos raidat ovat tyvessä, Hiltunen sanoo.
Kokosimme yhteen ajankohtaiset raidoitustyylit sekä huomiot, mitä kampaajalle suunnatessa on hyvä ottaa huomioon.
Raidat kolmella tyylillä: näitä suositaan nyt
Luonnollista mukailevassa raidoitustyylissä vaalein painopiste on kasvojen reunoilla ja latvoissa.
– Myös koko pään hienovaraiset raidat ovat aina kysyttyjä, Hiltunen sanoo.
Lisäksi suosiossa ovat olleet muun muassa seuraavat tyylit:
1. Babylights-raidat ovat ohuenohuita raitoja, joita tehdään lähes koko päähän. Tällöin vaaleiden hiusten lopputulos on usein kauttaaltaan vaalea, eikä yksittäisiä raitoja juurikaan erota.
2. Kasvoja kehystävät raidat (face framing highlights) ovat kasvojen etuosaan jätettävät vaaleammat osiot, jotka ovat olleet viime vuosina erityisen suositut.
3. Leveämmät palkkiraidat ovat tulleet takaisin 1990- ja 2000-luvun nostalgiatrendin myötä.
Vaikuttaja Olivia Palermo luottaa raidoitettuun hiustyyliin. Hänellä on vuosien saatossa nähty monia eri raidoitustyylejä – myös paksumpia, palkkimaisia raitoja.
– 2000-luvun alku on nyt kovassa nosteessa, ja uskon, että sen myötä myös suuremmat värikontrastit hiuksissa saattavat tehdä tuloaan. Tällaisia ovat muun muassa sellaiset color block -värjäykset, joissa hiusten päälli- ja alusosa on värjätty eri väreillä, kuten Miley Cyrusilla tällä hetkellä, Hiltunen tuumii.
– Myös reilummat raitaosiot voivat lisääntyä, enkä ihmettelisi, jos vaaleissa hiuksissa alettaisiin nähdä taas värillisiä raitoja.
Myös raidoitustyylejä voi yhdistellä tarpeen mukaan.
– Esimerkiksi etuosaan voidaan tehdä tiheämpiä babylights-raitoja, mutta hiusten takaosaan saatetaan raidoittaa suurempia osiota, jotta latvaan saadaan enemmän vaaleutta, Hiltunen sanoo.
Raidat kolmella tekniikalla: foliolla vai maalaten?
Raidat voi toteuttaa monella eri tekniikalla tai niitä yhdistelemällä.
Folio-/lappuraidat ovat perinteiseksi mielletty raidoitustapa, jolla saavutetaan monenlaisia lopputuloksia. Folioraitoja voi tehdä lyhyisiin tai pitkiin hiuksiin, ja vaalennus- tai väriaine on helppo levittää koko pituuteen ja jättää folion väliin vaikuttamaan.
– Raidoitettavan osion paksuutta on helppo säädellä. Tällä tavalla saa ohuenohuet baby lightsit tai näyttävät palkkiraidat, Hiltunen sanoo.
Raidat balayage-tekniikalla toteutetaan niin sanotulla vapaan käden tekniikalla.
– Tässä tekniikassa ikään kuin maalataan hiusten pintaa, jolloin lopputulos on varsin luonnollinen ja yleensä melko lämminsävyinen, Hiltunen kertoo.
Lopputulos muistuttaa auringon vaalentamaa, luonnollista hiusta, joissa vaalennuksen painopiste on hiusten latvoissa ja kasvojen ympärillä. Myös tässä tekniikassa vaalennus häivyttyy usein pitkäksi jätettyyn tyveen.
Tupeerausraidat eli teasylightsit puolestaan yhdistelevät balayage-teknikan liukuvaa tyveä sekä perinteisiä folioraitoja. Raidat tällä tavalla tehdään niin, että pieniin osioihin jaetut vaalennettavat osiot laitetaan folioihin, jolloin saadaan aikaiseksi suuriakin vaalennuksia.
”Tupeeraus varmistaa sen, että tyvi jää liukuvaksi ja häivyttyy pehmeästi vaalennettuihin osiin.”
– Tekniikassa hiusta tupeerataan kevyesti tyvestä ennen vaalennusaineen levitystä. Tämä varmistaa sen, että tyvi jää liukuvaksi ja häivyttyy pehmeästi vaalennettuihin osiin. Tällä tekniikalla saa hyvin kirkastettua väriä.
Monille tuttuja huppuraitoja pyydetään Hiltusen mukaan nykyään yhä vähemmän, mutta niillekin on oma asiakaskuntansa. Hän myös muistuttaa, että usein parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi saatetaan yhdistellä monia raidoitustekniikoita.
– Kun balayage tuli, moni toivoi nimenomaan balayage-raitoja, vaikka toivottu lopputulos olisi ollut paremmin saavutettavissa jollain muulla tekniikalla. Samaan lopputulokseen voi myös päästä monilla eri tavoilla, joten tietyllä tekniikalla ei sinänsä ole väliä. Tärkeintä on luottaa kampaajaan ja olla toiveidensa kanssa selkeä, Hiltunen sanoo.
Vaikuttaja Linda Juhola suosii luonnollista, raidoitettua hiustyyliä.
– Siitä on paljon apua, jos kampaajalle tulee kuvan kanssa, jossa toivottu lopputulos näkyy.
Jotta oikea raidoitustyyli voidaan valita, on tärkeää kertoa kampaajalle rehellisesti hiusten aiemmasta käsittelystä.
– Hius ei välttämättä kestä monia päällekkäisiä käsittelyjä. On myös tärkeää, että asiakas sitoutuu hoitamaan raidoitettuja hiuksiaan oikein, Hiltunen muistuttaa.
Savivaalennus on ekologinen vaihtoehto perinteisille raidoille
Jos hiuksiin haluaa hienovaraista kirkastusta luonnollisemmalla tavalla, voi raidat tehdä myös savisoodavaalennuksella. Tällöin vaalennusaineena käytettään savisoodaseosta sekä hapetetta.
– Savisoodavaalennus on hyvä vaihtoehto, jos haluaa välttää tiettyjä kemikaaleja tai kaipaa ekologisempaa vaihtoehtoa, Hiltunen sanoo.
Lopputulos on Hiltusen mukaan luonnollinen ja muistuttaa auringonvaalentamaa hiusta.
– Menetelmä toimii, jos toiveissa ei ole suurta vaalennuseroa. Käsittely ennemminkin kirkastaa väriä.
Raidat savisoodavaalennuksella sopivat kaikenlaisiin hiuksiin, erityisesti käsittelemättömään hiukseen. Se on oiva valinta myös, jos hiusvärit aiheuttavat allergiaa tai jos raskaana ollessa pyrkii välttämään ylimääräisiä kemikaaleja.
Kotiliesi.fi: Haluatko vaalentaa hiuksesi ekologisesti ja hellävaraisesti? Savivaalennus voi olla valintasi – katso ennen ja jälkeen -kuvat!